Petan blogi

Salkunhoitaja Petri Deryngin ajankohtaisia markkina-, yhtiö- ja talouskommentteja Aasiasta.

Takapakkia koronasta

— 26.07.21

Koronaepidemian neljäs aalto koettelee Vietnamia kovakouraisesti. Huhtikuusta nousuun lähteneet tartuntaluvut ovat kiihdyttäneet nousuaan, ja päivittäiset tartuntamäärät ovat olleet viime päivinä yli 5000.  Pörssi ei aiemmin reagoinut nouseviin tartuntalukemiin, mutta heinäkuun aikana hallituksen määräämät sulkutoimet ovat saaneet paikalliset sijoittajat kotiuttamaan alkuvuoden…

Lue lisää

Koronaluvut hermostuttivat vietnamilaisia sijoittajia

— 07.07.21

Vietnamin nopeasti nousseet tartuntalukemat aiheuttivat tiistaina aivan pörssipäivän lopussa vahvan myyntiaallon, ja VN-indeksi tippui noin neljä prosenttia alle puolessa tunnissa. Paikallisia sijoittajia hermostuttivat tuhanteen päivätartuntaan kohonneet koronalukemat ja erityisesti Ho Chi Minh Cityn tilanne, jossa tartuntoja on todettu 600-700 päivässä…

Lue lisää

PYN Eliten pankkiosakkeilla uutta puhtia

— 24.05.21

PYN Eliten osuuden arvonkehitys jäi huhtikuussa jälkeen Vietnamin yleisindeksistä, mutta toukokuun aikana osuuden arvo on jälleen kehittynyt yleisindeksiä voimakkaammin. Pankkiosakkeemme ovat saaneet uutta puhtia alleen, ja myös isossa painossa oleva asuntoyhtiö Vinhomesin osake on piristynyt. Pankki- ja kiinteistösektorin yhtiöt jatkanevat…

Lue lisää

Vietnamin rokotustilanne on huono

— 04.05.21

Vietnam on toiminut erittäin tehokkaasti koronatartuntojen ehkäisyssä. Tartuntojen esiintymiin on puututtu välittömästi, ja epidemian aikana on kumulatiivisesti rekisteröity 2 942 tapausta. Niistä suurin osa on havaittu ja saatu eristettyä heti maahan saapuvilta lennoilta. Rokotustilanne Vietnamissa on kuitenkin huono. Hyvän tartuntatilanteen…

Lue lisää

Käynnissä vahva tulosvuosi 2021

— 26.04.21

PYN Eliten keskeisimpiin sijoituksiin kuuluu 15 positiota, joiden paino on yhteensä 94 prosenttia koko salkustamme. Keskeisistä yhtiöistä puolet on jo julkaissut Q1-tuloksensa. Lentorahtiyhtiö SCS:n tulos nousi vain 11 prosenttia, ja sen bisnes normalisoituu vasta loppuvuodesta 2021. Asuntoyhtiö NLG:n Q1-tulos hyppäsi 231…

Lue lisää

Vietnamin luottoluokitus parani

— 16.04.21

Luottoluokitusyhtiö Fitch nosti huhtikuussa Vietnamin luottoluokituksen näkymät vakaista myönteisiksi. Luottoluokittajan sanallisissa arvioissa iso merkitys on ollut talouskasvun jatkuvuuden ylläpidolla ja hyvillä näkymillä. Myös Vietnamin julkisen velkaantumisen suhde kokonaistalouteen nousee esille, sillä suhdeluku kertoo paljon maan julkisen velan hoitokyvystä ja julkisten…

Lue lisää

Vietnamissa tammikuussa säkenöiviä kasvulukuja

— 01.02.21

Vietnamin talouden tammikuun lukemat häikäisevät. Vienti kasvoi 50,5 prosenttia ja teollisuustuotanto 22,2 prosenttia viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Kauppataseen ylijäämä oli 1,3 miljardia USD. Viennin kasvu jakaantui erityisesti elektroniikkasektorin sekä muiden sektoreiden tuotteiden kesken. Samsungin uusi puhelinmallisto Galaxy S21 oli merkittävässä roolissa,…

Lue lisää

Vietnamin pörssissä koettiin salamaromahdus

— 28.01.21

Vietnamin pörssin VN-indeksi kosketti hetkellisesti 15. tammikuuta vuonna 2018 saavutettua huipputasoaan 1200 pistettä. Sen jälkeen paikalliset sijoittajat ryhtyivät ymmärrettävästi kotiuttamaan rajun nousun tuomia voittojaan, ja myyntiaallon seurauksena indeksi palautui 1100:n pisteen tasoille. Torstaina markkina romahti, kun kahdella pienellä paikkakunnalla Pohjois-Vietnamissa…

Lue lisää

Voittojen kotiutus sai yllättävän isot mittasuhteet

— 25.01.21

Vietnamin pörssi on lähtenyt vuoteen 2021 myönteisin odotuksin. Pörssiyrityksiltä on saatu vuoden 2020 viimeiseltä kvartaalilta vahvoja tulosten ennakkotietoja, ja vuodelle 2021 paikalliset analyysitalot ovat vahvistaneet reippaat tuloskasvunäkymät. Myös yleinen talouden kasvuennuste on hyvin myönteinen, ja Vietnamin bkt saattaa yltää jopa…

Lue lisää

Tällä verkkosivustolla julkaistu materiaali on yleisluontoista. Mitään sivustolla julkaistua materiaalia, näkemystä tai muuta esitettyä tietoa ei ole pidettävä osto- tai myyntitarjouksena taikka sijoitusneuvona tai muuna kehotuksena ryhtyä toimenpiteisiin, ellei toisin ole erikseen ilmoitettu.

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat kuukausittain rahastokatsauksen ja rahaston ajankohtaisia kuulumisia Vietnamista.