Merkityksellisen hyviä tuloksia

Vietnamin pörssi on ollut jo pitempään voimaton, samalla kun USA:n pörssit ja useat yksittäiset Suomen osakkeet ovat nousseet kivasti. Kaikki elementit Vietnamin pörssin kunnon nousulle ovat kuitenkin olemassa; tässä niistä ehkä olennaisimmat:

  • USA-Kiina kauppasota on rauhoittunut
  • Dollarin vahvistumistrendi on päättynyt
  • Vietnamin pörssiyhtiöiden tulokset ovat kasvaneet, mutta Vietnamin pörssikehitys on junnannut paikoillaan
  • Vietnamin pankkisektorilla on erinomaiset tuloskasvunäkymät, ja sektorin useat osakkeet ovat valuneet aivan liian halvoiksi.
  • Uudet erityisfokus-ETF -rahastot aloittamassa sijoitustoimiaan.

 

 

 

 

Salkkumme isoimmat yhtiöt ovat julkaisseet tuloksia, joiden pitäisi antaa tukea osakkeiden nousulle. TPB:n tulos kasvoi 71 %. Tulos oli erinomainen jo vuonna 2018. Vuonna 2019 kaikki TPB:n tekemät aiemmat toimet pohjustivat erinomaisen tuloskasvun jatkumisen.

MWG julkisti eilen erittäin hyvän vuosituloksen, tuloskasvua 33 %.  Ostimme MWG:n osakkeita ennen tulostietoa hieman lisää tällä viikolla, koska pörssin kautta sai FOL-vapautuneita osakkeita napattua alhaiseen hintaan. MWG:n salkkuosuus on nyt 8,7 % ja halutessamme voimme toki myydä näitä off-market -kauppoina pois hyvään hintaan, mutta nyt MWG on pito-osake loppusyksystä tekemämme ison kotiutuksen jälkeen.

MWG:sta saadulla kotiutuskäteisellä  olemme rakentaneet salkkuumme uuden merkittävän position CTG-pankista. CTG on yksi isoista valtio-omisteisista liikepankeista, jonka osakkeen kurssikehitys on jäänyt olennaisesti jälkeen BID- ja VCB-pankeista, koska CTG:n Vietnamin pankkisektorin kriisiajan taseen puhdistus kesti kauemmin.

Vuoden 2019 aikana markkinalla oli tieto, että IFC haluaa olennaisesti pienentää omistustaan CTG-pankissa, mutta sen pyytämät hinnat olivat liian kovia. Osake laski vuoden aikana ja samaan aikaan sen verrokkipankit BID ja VCB nousivat. IFC turhautui ja teki blokkikaupat hinnan ollessa alimmillaan – olimme toinen kahdesta isosta ostajasta. IFC-kauppojen ohella kasvatimme CTG-positiota joulukuussa myös suoraan pörssistä hinnan ollessa suotuisa. CTG:n vuoden 2019 tulos kasvoi 75 % johtuen vanhan taseen provisiointipaineiden hellittämisestä.

Isoista positioistamme VEA julkisti 4 % tuloskasvun, jota voi pitää hyvänä, koska myös siellä on puhdistettu holdingyhtiön vanhoja saatavia. Vuoden 2019 olimme ostolaidalla  VEA:ssa, ja näemme seuraavat viisi vuotta erittäin myönteisinä sen osaomistamien auto- ja mopeditehtaiden tuotannon kasvuille. VEA:n osinko ollee lähivuodet nousussa, vaikka osinkotuotto on jo nyt 9 %.

HDB-pankki ja infrarakennusyhtiö CII julkistavat tuloksensa vasta Vietnamin TET-lomien jälkeen, mutta molemmilta on tulossa hyvät tulosparannukset vuodelle 2019.

Vietnamin pörssi on kiinni TET-lomien ajan 23.-29.1.