Osakemarkkinat

Euroopan ja USA:n raju julkinen velkaantuminen parin vuosikymmenen aikana tulee hillitsemään näiden maiden/alueiden talouskasvua pitkään. Tämä on ollut sijoittajien tiedossa jo kauan, mutta se näyttää ilmentyvän aika-ajoin osakemarkkinoille jopa paniikinomaisin liikkein. Näiden alueiden kasvu toteutunee aneemisessa miinus 1 tai 2 % – + 1 tai 2 % asteikossa ilman jyrkkää pudotusta lähivuosien ajan.

Aasian taloudet ovat täysin päinvastaisessa tilanteessa. Valtiot ovat ylijäämäisiä, valuuttavarannot ovat kasvaneet ja ulkoinen velkaantuminen on ollut jo pitkään laskussa. Vientikysynnän kasvu syntyy Aasian ja Afrikan alueelta, ei Euroopasta tai Amerikasta. Aasian maiden väestön kouluttautuminen ja keskiluokkaistuminen etenee sekä kulutustarpeet kasvavat. Kiina joutuu kiristystoimin hillitsemään liian voimakasta kasvuaan. Thaimaassa uusi hallitus tulee satsaamaan paljon uusia varoja julkisiin investointeihin, mikä edesauttaa kokonaiskasvun kiihtymistä entisestään ja kaikkiin näihin investointeihin on varaa ilman veronkorotuksia.

Eliten arvo on kehittynyt viime aikoina hyvin suotuisasti, mutta myös Aasian osakemarkkinat saavat osansa kansainvälisistä paniikkimyyntiaalloista. Eliten arvo oli eilen jo 104 euroa kohoten koko heinäkuun, mutta voi olla että tämän myyntiaallon aikana käydään 90 ja 100 euron välissä ennen kuin Thaimaan pörssi taas jatkaa ylöspäin. Thaimaassa lähiaikoina julkistettava uusi hallitus, uusi budjetti sekä talouden hyvä tilanne suosivat hyviä näkymiä ja minusta lähikuukausien lisänousulle on eväitä. Thaimaan pörssi jäi vuosina 2004–2007 muista Aasian pörsseistä jälkeen johtuen sisäpolitiikan epävarmuustekijöistä. Tuoreet vaalit selvensivät tilannetta ja nyt on varaa kuroa umpeen pörssin jälkeenjääneisyyttä, toki sisäpolitiikan riskejä on jäljellä. Ohessa kaavio.

Öljyn (ja muiden raaka-aineiden) hinnan lasku on myönteistä kohdemarkkinoillemme. Myös euron mahdollinen syksyllä häämöttävä mahalasku olisi myönteistä osuuden arvoillemme. Toivottavasti nyt käynnissä olevat tapahtumat saavat myös Kiinan inflaatiopelot hälvenemään ja rahamarkkinoiden kiristystoimet siellä loppumaan, millä voisi olla suuri merkitys Populuksen tuottopotentiaalien realisoitumisille. Salkunhoitaja ottaa käynnissä olevat rajut markkinaliikkeet rauhallisin mielin vaikka välillä osakkeiden hintojen päivämuutokset voivat olla hyvinkin repiviä.

Petri Deryng
salkunhoitaja