Myyntiaalto

Osakemarkkinoiden rajut liikkeet vaikuttavat nyt täysipainoisesti myös Aasian pörsseihin. Erityisesti Hong Kongin pörssin osakkeet heiluvat rajusti ja yksittäisten osakkeiden isot hintojen muutokset tulevat näkymään Eliten ja Populuksen osuuden arvoissa. Pyrimme tekemään joitakin jatkoa hyödyntäviä osto/myynti toimenpiteitä salkkujen sisällä, mutta merkittävien toimenpiteiden toimeenpano on vaikeaa näissä markkinaolosuhteissa.

Huomiot:

Kyse on osakemarkkinoiden rajuista liikkeistä. USA:n ja Euroopan julkisen velan määrä ja ongelma ei ole olennaisesti muuttunut viimeviikkojen aikana. Velkaa on liikaa ja julkisen velanhoidon kurjuus tulee pitämään Euroopan ja USA:n talouskasvun huonona monet vuodet, koska se johtaa ajallaan veronkorotuksiin ja kulutuksen leikkauksiin

Aasian talouksilla on päinvastainen tilanne, eikä mailla ole vastaavantyyppistä velkaongelmaa.

Öljyn hinnan romahdus on myönteinen tekijä erityisesti Aasian talouksille, kun ne ovat raaka-aineiden nettotuojia, erityisesti meidän kohdemaat Thaimaa ja Kiina.

Myös raaka-aine markkinoiden laajemmalla laskulla voisi olla Kiinalle myönteinen merkitys, kun Kiina taistelee kiristystoimin inflaatiota vastaa ja pyrkii hillitsemään liian rajua talouskasvuaan.

Euroopan keskuspankki saattaa joutua syksyn aikana hyvinkin heikkoon tilanteeseen omistaessaan kasapäin junk bondeja ja jatkaessaan ostojaan. Keskuspankilla on suhteellisen pienet pääomat eikä sillä ole setelipainoa. Jos Amerikassa katseet suunnataan lähivuosien säästöohjelmiin ja samaan aikaan Euroopan rahoitustilanne kiristyy, niin euro saattaa liikkua rajustikin alaspäin, millä olisi myönteisiä vaikutuksia meille. Pidämme valuutat vapaina, emme terminoi nyt. Vaikka USA:n luottoluokitus laski, niin dollari on pysynyt paikoillaan, mikä oireilee markkinoiden pohtivan syksyn jatkokuvioita. Toki valuuttojen alle vuoden mittaisten muutosten ennustaminen ja muutosten ajoittuminen on vaikeaa, mutta näemme euron laskulle olevan kasvavaa potentiaalia.