Vietnamin pörssit ovat viikon kiinni 26.1.-1.2.2017 vietnamilaisten uuden vuoden pyhien vuoksi (TET vietnamilaisittain). TET on vuoden tärkein loma-aika vietnamilaisille. Aiemmin kansalaiset saivat kymmenen päivää TET-lomaa, sittemmin hallitus päätti lyhentää tämän
Vuoden 2016 viimeisen kaupankäyntipäivän 30. joulukuuta päättyyessä VNIndex jäi 664,87 pisteeseen, joka oli lähes sama kuin marraskuun lopussa. Kehitykseen vaikutti pääasiassa Vinamilk-yhtiön kurssi, pankkitoimiala sekä ulkomaisten sijoitusten voimakas kotiuttaminen vuoden
Salkunhoitajan tentissä keskustellaan salkun painotuksista ja suoriutumisesta vuonna 2016, sekä valuuttakursseista ja geopoliittisista riskeistä.
Marraskuussa PYN Eliten arvo nousi 1,35 % pääasiallisesti MWG:n voimakkaan nousun ansiosta. Myös heikentynyt euro vaikutti suotuisasti rahaston arvoon. VNIndex laski 1,6 % pankkitoimialan ja suurten yhtiöiden osakkeiden heikentymisen vuoksi.
Vietnamin pähkinäkauppa voi hyvin. Vuoden 2016 ensimmäisten 10 kk aikana Vietnam on vienyt cashew-pähkinöitä maailmalle 291 000 tonnia, 2,33 miljardin USD arvosta. Volyymikasvua on 5,8 % viime vuodesta ja koko
Minulla oli tapaaminen tänään Mobile Worldin CEO:n Mr Tain kanssa samaan aikaan, kun USA:n presidentinvaalien ratkaisuhetki oli käsillä. Oli hyvä huomata, ettei tärkeimmän salkkuyhtiömme vetäjä ollut aamulla edes seurannut vaalien