Suomessa ja Euroopassa on viimeisten päivien aikana valitettavasti jouduttu seuraamaan Aasian maissa jo aikaisemmin nähtyjä kovia toimenpiteitä koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Toivottavasti läheisenne selviävät Suomessa globaaliksi äityneestä koronavirusepidemiasta ilman vakavia seuraamuksia ja iäkkäimmät sukulaisenne ovat turvassa. Näissä oloissa palataan perusasioiden äärelle sen suhteen miten pärjäämme arjessa ja miten järjestämme elämäämme. En kuitenkaan ole epidemiologi, vaan salkunhoitaja, joten tässä kirjeessä en puhu viruksesta, vaan keskityn selostamaan poikkeuksellisen taloustilanteen vaikutuksia toimintaamme keskeisin argumentein ja numeroin.
PYN Elite sijoittajakirje 1-2020_FI.pdf
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.