PYN Elite nousi kesäkuussa 6,1 prosenttia

— 05.07.2021

PYN Eliten osuuden arvo nousi kesäkuussa samaa tahtia VN-indeksin kanssa. Vahvassa vedossa olivat VHM, MBB, VEA ja VRE. Covid-19 -tapausten kasvusta huolimatta VN-indeksi rikkoi 1 400 pisteen rajan, ja päivittäisen pörssivaihdon arvo oli jo 1,1 miljardia USD. Kuluvana vuonna VN-indeksi on noussut 27,6 %, ja Vietnam on ollut maailman toiseksi tuottoisin osakemarkkina.

PYN Elite on noussut alkuvuonna 23,4 % muutamien keskeisten yhtiöidemme osakkeiden pysyttyä paikoillaan koronarajoituksien keskellä. Pörssivaihto kasvanee reippaasti vuoden toisella puoliskolla parannetun kaupankäyntijärjestelmän myötä.

Kesäkuun makro: Vuoden ensimmäisellä puoliskolla bkt kasvoi 5,64 %. Kesäkuun ostopäällikköindeksi tippui 44,1 pisteeseen (toukokuussa 53,1 pistettä), sillä Vietnam on ottanut koronan takia käyttöön tiukkoja rajoituksia useissa maakunnissa ja kaupungeissa.

Myönteistä oli, että inflaatio nousi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,47 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Luku oli matalin sitten vuoden 2016. Suorat teolliset sijoitukset ja julkiset investoinnit jatkuivat vahvoina. Rokotustahdin nopeutuminen ja teollisuuspuistojen uudelleenavaaminen vievät Vietnamin talouden takaisin odotetulle kasvu-uralle toisella vuosipuoliskolla.

PYN Eliten kuukauden osake: VHM
Salkussamme vahvimmalla painotuksella oleva VHM nousi kuukaudessa 15 % ja on nyt kivunnut vuoden alusta 32 %. Vuosina 2018-2020 sekä VHM:n ennakkomyynti että toimitetut asunnot ylittivät verrokkiyhtiöiden luvut 6,4- ja 8,3-kertaisesti. Luvut kertovat VHM:n tehokkaasta toiminnasta ja ylivertaisesta asemasta uudistuotannossa. Yhtiön tämän vuoden tuloskasvun tavoite on 24 %, vaikka jo viime vuoden lähtötaso oli kova.

VHM maksaa hyvät osingot viime vuoden tuloksestaan, mikä vaikuttanee osakekurssiin lähiaikoina. VHM:n arvostustaso on silti edelleen alhainen suhteessa sen kotimaisiin ja alueellisiin verrokkeihin, ja tämä kertoo osakkeessa olevasta huomattavasta nousuvarasta.

PYN Elite kuukausikatsaus.pdf

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat kuukausittain rahastokatsauksen ja rahaston ajankohtaisia kuulumisia Vietnamista.