Salkunhoitajan lisämerkintä

— 30.10.2020

Päädyin tänään itse tekemään lisämerkinnän PYN Elite-rahastoomme. Olen seurannut parin viime viikon aikana hyvin monen keskeisen yhtiömme Q3-katsauksia ja johdon lupaavia ohjeistuksia vuoden viimeiselle neljännekselle. Kun tälle viikolle ajoittui pörssissä pieni dippi, päätin käyttää tilannetta hyväkseni.

Viimeksi torstaina HDB-pankin (salkussa 9,1 %) johto oli paikalla videokonferenssissa, jossa käytiin läpi bisnestilanteet. Pankin talletuskanta on kasvanut 9 kuukauden aikana yli 30 % viime vuodesta. Antolainaukseen Vietnamin keskuspankki on myöntänyt 20 % limiitin tälle vuodelle, ja HDB on juuri anomassa limiittiä lisää, koska pankki uskoo kysynnän kiihtyvän yli 25 %. Myös pankin ongelmaluotot ovat pysyneet hyvin tavoitearvojen alapuolella.

Useista pankkien kanssa käydyistä keskusteluista on pääteltävissä, että Vietnamin talouden kulku on saanut uutta puskua alleen juuri tämän lokakuun aikana. Tähän tietysti vaikuttaa suuresti Vietnamin ja Aasian hyvä Covid-19-tilanteen hallinta.

Tänään perjantaina 30.10. on PYN Eliten lokakuun merkintäpäivä.