Kauppasodan voittaja

Vietnam on kansainvälisessä lehdistössä julistettu kiusallisesti USA:n ja Kiinan kauppasodan voittajaksi. Vietnamin vienti on jatkanut kasvuaan ja teollisuustuotanto pysynyt suhteellisen vahvana. Vietnam on saanut pikaisia viennin lisätilauksia tehtailleen, mutta maahan on virrannut myös pysyvämmän luonteisia teollisuusinvestointeja kauppasodan aikana. Kiusallisen tilanteesta tekee se, että riski USA:n vastatoimille on kasvanut. Vietnamin poliittinen johto on pitänyt yllä tiivistä dialogia USA:n hallinnon kanssa ja pyrkinyt yhteiskeinoin tilkitsemään kiinalaisten tuotteiden läpivientitoimia. Kiinan keskuspankki on antanut valuuttansa heikentyä vuoden alusta lähtien 4 %, mutta Vietnamin keskuspankki on pitänyt dongin vakaana ja antanut sen viime aikoina jopa vahvistua. Vuoden alkuun nähden dongin arvo on pysynyt muuttumattomana. Tämä nakertaa hieman maan kilpailukykyä, mutta on viisasta tilanteen hallintaa, tukien ajatusta, että Vietnam on kauppasodan hyötyjä muttei aggressiivinen peluri.

Kirjoitan tätä viestiä lennolla Saigonista Hanoihin. Olen juuri tavannut keskeisiä omistuksiamme Saigonissa ja tapaan niitä lisää Hanoissa. MWG:n vetäjä Mr Tai vahvisti aamutapaamisessamme, että he pyrkivät jälleen tänäkin vuonna rikkomaan koko vuodelle vahvistetun tulosennusteen +27 %, odottaen itse 30-35 % tuloskasvua. Suurista omistuksistamme CII- ja HDB-osakkeiden hinta on laskenut tämän vuoden aikana, mutta niidenkin osalta minulla oli erittäin rohkaisevat yrityskäynnit. Yhtiöiden omia odotuksia kuvaa ehkä parhaiten niiden omat toimenpiteet: CII:n toimitusjohtaja on juuri ilmoittanut ryhtyvänsä henkilökohtaisesti ostamaan markkinoilta yhtiönsä osakkeita 5 milj. kpl, ja samaan aikaan HDB on tehnyt päätöksen, että yhtiö pyrkii ostamaan markkinoilta maksimissaan 5 % määrää vastaavan osuuden osakkeitaan. Tapaamisissa molempien yhtiöiden johdot indikoivat, etteivät markkinahinnat vastaa lainkaan yhtiöiden todellista arvoa ja toiminnan näkymiä.