Elokuu 2019

PYN Eliten osuuden arvo nousi elokuussa 1,27 % MWG:n, TPB:n ja KDH:n osakkeiden johdolla, jotka nousivat edelliskuukaudesta 9,5 %, 2,0 % ja 8,3 %, kun taas VN-indeksi laski 0,77 % GAS:n (-5,7 %), VCB:n (-3,1 %) ja HVN:n (-13 %) osakkeiden laskun myötä.

Vietnamin tilastokeskus GSO julkaisi hiljattain Vietnamin BKT:n uudelleenarvioidut laskelmat, joiden mukaan BKT nousi vuosina 2011 – 2017 25,4 %. GSO:n mukaan laskentatapaa ei ole muutettu eikä laskelmissa ole mukana epävirallista taloudellista toimintaa. BKT-laskentaan on sen sijaan otettu mukaan verohallinnon tiedoista saadut 76 000 uutta yritystä
aiempien 715 000 yrityksen oheen. Lisäksi puolustusministeriöstä ja sisäisestä turvallisuudesta vastaavasta ministeriöstä laskettiin 136 yritystä mukaan. Jos uusi BKT-lukema otetaan käyttöön, niin valtion velka suhteessa BKT:een laskee 50 %:sta 40 %:iin ja kotitalouksien velka (% BKT:sta) laskisi 133 %:sta 106 %:iin. Tällä saattaisi olla positiivinen vaikutus valtion infrahankkeisiin ja etenkin Vietnamin pankkitoimialaan.

Elokuun 23.päivänä USA-Kiina -kauppasota saavutti uuden tason, kun Kiina ilmoitti jo pitkään odotetusta vastaiskusta USA:n tullimaksuihin, mihin presidentti Trump vastasi välittömästi nostamalla tulleja, joiden piirissä on 550 mrd. USD:n arvosta kiinalaisia tuontituotteita. Seuraavana päivänä maailmanlaajuisen laskupäivän mukana VN-indeksi laski 1 % 982,9 pisteeseen, mutta nousi elokuun loppuun mennessä 984,1 pisteeseen. Vietnamin talouden näkymät ovat vankat huolimatta sen kahden tärkeimmän kauppakumppanin välisten suhteiden kiristymisestä.

Ulkomaiset yhtiöt jatkavat tuotantotoimintojensa sijoittumista Vietnamiin. Esimerkiksi Google aloittaa Pixel A3 -puhelimen valmistuksen Vietnamissa vuoden loppuun mennessä. Myös Sharp suunnittelee uuden LCD-tehtaan rakentamista Vietnamiin tavoitteenaan USA:n markkinat. Yllätyksettömästi Vietnamin teollisuuden ostopäällikköindeksi indikoi elokuussa tuotannon kasvua jo 45. peräkkäistä kuukautta. ASEAN-alueen vastaava ostopäällikköindeksi on sitä vastoin laskenut heinäkuun 49,5 pisteestä 48,9 pisteeseen elokuussa. Minimoidakseen mahdollisten USA:n tullien riskiä ja vaikutusta pitkällä aikavälillä, Vietnam on ollut hyvin yhteistyöhaluinen USA:n kanssa Vietnamin kauppaylijäämään liittyen eikä Vietnamin keskuspankki ole antanut valuuttansa dongin arvon heikentyä. Vietnam on myös aktiivisesti solminut vapaakauppasopimuksia eri maiden kanssa ympäri maailmaa; viimeisimpänä EVFTA-sopimus EU:n kanssa. Kaikki nämä toimet ovat valaneet luottamusta Vietnamin teollisuuteen.