Salkunhoitajan katsaus nähtävillä – “voiko Vietnamin pörssi jatkaa nousuaan?”

PYN Eliten salkunhoitaja Petri Deryng kertoi torstaina 17.6 järjestetyssä webinaarissa näkemyksiään osakemarkkinoista ja odotuksistaan Vietnamissa. Hänen keskeinen viestinsä oli, että osakkeet yleisesti ovat hieman hinnakkaita rullaavan P/E:n arvostuksilla, mutta erityisesti Vietnamin pörssiyritysten voimakas tuloskasvu tulee viemään osakkeiden hintoja edelleen ylemmäksi.

Myös Vietnamin momentum ja PYN Eliten salkussa tehty rotaatio antavat edellytyksiä myönteisen tuottokehityksen jatkumiseen.

Salkunhoitaja kertoi myös salkussa tehdyistä siirroista, ja että nyt hän odottaa tuottoja muun muassa Vinhomesin, VEA:n, VRE:n ja ACV:n osakkeista.

Deryng kertoi Vietnamin onnistumisesta koronapandemian hallinnassa mutta myös ongelmista rokotusohjelman etenemisessä. Salkunhoitaja arvioi Vietnamin bkt:n kasvavan tänä vuonna 6-7 prosenttia.

Webinaarissa salkunhoitajalta kysyttiin muun muassa Vietnamin corporate governancesta, inflaation vaikutuksista ja salkun toimialajakauman kehittymisestä jatkossa.