Deryng Kauppalehdessä: Kriisi toi sijoitusmahdollisuuksia

— 12.08.2020

PYN Eliten salkunhoitaja Petri Deryng kertoo Kauppalehden haastattelussa, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne Vietnamin pörssissä on tuonut myös mahdollisuuksia ostaa osakkeita, joita muuten ei ole ollut saatavilla.
”Salkkuun tuli 15 prosenttia uusia sijoituksia, joihin emme olisi päässeet käsiksi ilman epidemiaa”, Deryng sanoi KL:n haastattelussa.
PYN Elite on kriisin aikana ostanut Vietnamissa muun muassa lentokenttiä hallinnoivaa ACV-yhtiötä, lentorahtiyhtiö SCS:ää ja energiayhtiö POW:ta.
Deryng kertoo haastatelussa, että Vietnamin pörssi on edelleen sääntöjensä takia vanhanaikainen, mikä rajaa insitutionaalisia sijoittajia markkinoilta.
”Hallitus on viisaasti vältellyt pörssin liiallista kiihdyttämistä. Sääntöjä ollaan varmasti jossain vaiheessa purkamassa. Meille markkinan elävöityminen on mahdollisuus.”

Pääset lukemaan haastattelun tästä linkistä. Juttu on Kauppalehden maksumuurin takana.