Lomakauden keskelläkin lomailijaa kenties askarruttavia sijoituksiin liittyviä kysymyksiä voisivat olla: Mikä saisi PYN Eliten arvon uuteen reippaaseen nousuun? Milloin Vietnamin pörssi-indeksin voisi olettaa repivän uusille tasoille ylöspäin? Milloin kurssikehityksestä jälkeen jääneet pienten ja keskisuurten vietnamilaisten pörssiyhtiöiden suhteelliset arvostukset voisivat kuroa kiinni välimatkan isoihin listayhtiöihin?
Tuoreimmassa Sijoittajakirjeessä lisää näistä aiheista sekä PYN Elite -salkun viimeisimmät kuulumiset.
Sijoittajakirje 2_2019.pdf
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.