Lokakuu 2016

Lokakuussa PYN Eliten tuotto oli 1,3 %, joka ylitti VNIndexin sen laskiessa 1,45 % edelliskuusta johtuen pankki- sekä
öljy- ja kaasuosakkeiden korjausliikkeestä. Sijoitusmarkkinoilla epävarmuutta aiheuttavat USA:n Fedin
avomarkkinakomitean kokous 2. marraskuuta ja presidentinvaalit 8. marraskuuta. Uuden VNX-yleisindeksin (sisältäen
488 osaketta Hanoin ja Ho Chi Minh Cityn pörsseistä) odotetaan pienentävän Vietnamin pohjoisten ja eteläisten
yhtiöitten välistä huomattavaa arvostuseroa sekä nopeuttavan näiden kahden pörssin yhdistymistä.

Suurimman omistuksemme MWG:n 9 kk myynti kasvoi 76 % viime vuodesta ja saavutti 90 % vuositavoitteestaan.
Nettovoitto kasvoi 64 % viime vuodesta ollen 67 % tavoitteesta. Myymäläverkoston laajentuminen on ylittänyt
tavoitteet – 338 uutta puhelinmyymälää ja 81 uutta kodinelektroniikkaliikettä. Verkkoliiketoiminta säilytti
kasvuvauhtinsa ja MWG onkin Vietnamin suurin verkkokauppatoimija. Lokakuussa ulkomaiset sijoittajat tekivät
blokkikauppoja MWG:n osakkeilla enimmillään 28 % markkinahintaa korkeammalla kurssilla.

CII-yhtiö tuli suurimpien omistustemme joukkoon 3,6 %:n osuudella rahaston osakesalkussa. CII on muuttunut
valtionyhtiöstä konserniksi, joka toimii rakennus-, liikenne- ja vesihuoltotoimialoilla. Nämä toimialat tulevat
kasvamaan huomattavasti koska Ho Chi Minh Cityn pitää panostaa voimakkaasti infrastruktuuriin kaupungin kasvaessa.

Vietnamin kauppaylijäämä oli 3,52 mrd. USD (10 kk 2016), huolimatta Samsungin tehtaitten Galaxy Note 7 -puhelimen
tuotannon pysäyttämisen aiheuttamasta negatiivisesta vaikutuksesta. Viennin arvo kasvoi 7,2 % viime vuodesta ja oli
144 mrd. USD. Lokakuussa kuluttajahintaindeksi nousi 0,83 % edellisestä kuusta (2,27 % vuoden alusta) ja jäi
huomattavasti alle hallituksen 5 % tavoitteesta vuodelle 2016. Vietnamin panostukset maan infrastruktuuriin ja vakaa
Vietnamin dong tekevät maasta erittäin kilpailukykyisen Aasian kehittyvien maiden joukossa.