Syyskuu 2014

PYN Eliten osuuden arvo nousi syyskuun aikana +5,72 %. Rahasto jatkoi edelleen hyvää kehitystään osuuden arvon päätyessä uuteen kaikkien aikojen korkeimpaan lukemaansa. Nousun taustalla olivat sekä yksittäisten omistusten hyvä kehitys, että euron heikkeneminen. Vietnamin osuus salkusta on kasvanut tasaisesti tulouttaessamme hyviä tuottoja yhdestä suuresta kiinalaisomistuksestamme.

Hang Seng –indeksi laski -7,31 % päätyen alle 23 000 pisteen rajan. Melko pienenä alkanut protesti laajeni nopeasti isoksi, hyvin organisoiduksi ”Occypa Central” –liikkeeksi, mikä on heikentänyt sijoittajien mielialaa. Samaan aikaan Kiinan hallinto on jatkanut toimiaan kasvun stimuloimiseksi toteuttamalla uudistuksia teollisuuden, vähittäismyynnin ja kiinteiden investointien tukemiseksi.

Ho Chi Minh –indeksi laski kuun aikana -5,95 % saavutettuaan ensin kuun alussa uuden kaikkien aikojen korkeimman arvonsa 640,75. Talouskasvu kiihtyi, kolmannella kvartaalilla BKT:n kasvu oli 6,19 %, mikä siivitti koko vuoden kasvun lukemaan 5,62 % arvioidun 5,4 %:n sijasta. Taustalla olivat odotuksia paremmat viennin kasvu ja teollisuustuotanto sekä terveellä pohjalla oleva suorien ulkomaisten sijoitusten määrä. Pankkisektorilla saatiin rohkaisevia merkkejä, kun luottoluokittaja Moody’s nosti kuuden pankin luokitusta tai näkymäarviotaan.