Vietnam mukaan Yhdysvaltain esittämään uuteen talousliittoon

Vietnam on mukana neuvottelemassa uuden indopasifisen alueen talousliiton tavoitteista ja toimintatavoista. Ryhmän perustamisessa aloitteentekijänä on ollut Yhdysvallat, jonka presidentti Joe Biden julkaisi mukana olevat maat maanantaina Tokiossa Japanissa.

Indo-Pacific Economic Framework -nimellä kulkevaan ryhmään kuuluvat toistaiseksi Yhdysvallat, Japani, Intia, Etelä-Korea, Australia, Indonesia, Thaimaa, Singapore, Malesia, Filipiinit, Vietnam, Uusi-Seelanti ja Brunei. Asiasta uutisoineen Nikkei Asian mukaan mukana olevat maat kattavat noin 40 prosenttia koko maailman bkt:sta.

Yhdysvallan mukaan liiton puitteissa on erityisesti tarkoitus kehittää sen ja Aasian maiden yhteistyötä tuotantoketjuissa, puhtaassa energiassa, kaupassa sekä verotuksen että korruption vastaisen taistelun kehittämisessä.

Tässä linkki Nikkei Asian juttuun. Juttu saattaa olla maksumuurin takana.

Yle uutisoi asiasta seuraavasti: “Joe Biden ehdottaa uutta Tyynenmeren talousjärjestöä – mukana olisi Yhdysvallat mukaan lukien 13 maata.”

Ylen mukaan liiton taustalla on Yhdysvaltojen halu palauttaa talousyhteydet alueelle, sillä Bidenin edeltäjä Donald Trump määräsi Yhdysvallat irtautumaan Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta vuonna 2017.

Tässä linkki Ylen uutiseen.