VIETNAM ON/OFF

COVID-19 epidemian viestit Vietnamista ovat olleet tällä viikolla rohkaisevia, ihmiset ovat palanneet ostoskeskuksiin ja katuelämään. Virustartunta ei tunnu enää pelottavan kansalaisia. Osa kouluista aukaisi ovensa jo tällä viikolla ja loput avautuvat ensi viikolla. Huhtikuun aikana maailmalta on saatu historiallisen huonoja, suorastaan järkyttävän heikkoja talouslukemia ja samaan aikaan Vietnaminkin talouskasvu on jouduttu jäädyttämään. Monin tavoin on tärkeää analysoida näitä heikkoja lukuja ja miettiä minkälaisia kerrannaisvaikutteita niillä voi olla, mutta samaan aikaan on hyvä pitää mielessä tämän talouskriisin luonne. Kyse on salamakriisistä, missä poliittiset päättäjät ovat olleet käyttämässä ON/OFF-nappulaa talousaktiviteettien suhteen. Kun on taas aika painaa ON-nappulaa, myös lukemat voivat yllättää toisin päin. Pienen viitteen asiasta saa Vietnamin juuri julkistamista Kiinan vientilukemista. Hedelmien, vihannesten ja kalataloustuotteiden vienti Kiinaan kasvoi maaliskuussa +105 % edellisestä kuukaudesta.