Käynnissä vahva tulosvuosi 2021

PYN Eliten keskeisimpiin sijoituksiin kuuluu 15 positiota, joiden paino on yhteensä 94 prosenttia koko salkustamme. Keskeisistä yhtiöistä puolet on jo julkaissut Q1-tuloksensa. Lentorahtiyhtiö SCS:n tulos nousi vain 11 prosenttia, ja sen bisnes normalisoituu vasta loppuvuodesta 2021. Asuntoyhtiö NLG:n Q1-tulos hyppäsi 231 prosenttia poikkeuskirjauksin, mutta myös koko vuoden tuloskasvu yltää hyvään 30 prosentin parannukseen. Neljän pankkimme tulokset nousivat hurjasti Q1:n aikana – alin 41 %, ylin 130 %. Pankkiemme tuloskasvu koko vuoden 2021 osalta tullee olemaan erittäin vahvaa: 35–40 %  v/v.

Pörssi-indeksin välietappi vuonna 2021 siintää tasolla 1500

Vuonna 2020 VN-indeksi päätyi lukemaan 1097. Siitä indeksi on jatkanut ylöspäin 14,2 prosenttia ollen nyt 1248 pisteessä.  Vuonna 2020 indeksi nousi 15 prosenttia ja PYN Elite 32 prosenttia. Aivan viime aikoina PYN Eliten osuuden arvo on kehittynyt indeksiä heikommin, nousua vuoden alusta vain 7,4 prosenttia, kun indeksin nousu on ollut 14,2 prosenttia.

Arvuuttelut Vietnamin keskuspankin mahdollisista kontrollitoimista kiinteistömarkkinan hintakehityksen suhteen saivat huhtikuussa pankkiosakkeemme tyhjäkäynnille. Tämä jäänee hyvin lyhytaikaiseksi vaikutukseltaan, ja uskomme pankkiosakkeitten saavan piakkoin puhtia takaisin. Vuoden 2021 tulostahti tulee pönkittämään pankkisektorin osakkeet uuteen nousuun.

Vahvasti sykliset teräsyhtiöt ovat vaikuttaneet kuluvan vuoden indeksin kehityksessä. Meidän salkussamme ei ole indeksissä vahvasti painotettua HSG:tä tai muitakaan teräsyhtiöitä. Yksittäisistä osakkeista Vingroupin holding-yhtiön VIC:n osake sai vahvan nousupyrähdyksen, kun yhtiö ilmoitti suunnitelmistaan laajentaa vietnamilaisen automerkin Vinfastin tuotantoa Yhdysvaltoihin sekä mahdollisesti listautua New Yorkin pörssiin. Autojen tuotanto on ollut tappiollista. Emme ole olleet mukana VIC-yhtiössä, emmekä halua ottaa näkemystä myöskään yhtiön onnistumismahdollisuuksista USA:n autokaupassa, sillä keskitymme sijoituksissamme Vietnamin kotimaisen kysynnän kasvun mukana kehittyviin bisneksiin.

Mainittakoon myös, että salkkumme yhtiöstä erityisesti VEA (autot ja mopedit), ACV (lentoasemat), SCS (lentorahti) ja VRE (ostoskeskukset) ovat kaikki koronavuoden kärsijöitä. Olemme ostaneet niitä viime vuonna alhaisin hinnoin kolmen vuoden pitoon, ja usean tulokset lähtevät kunnolla paranemaan vasta  vuoden 2021 edetessä.

Mielestämme Vietnamin pörssille yleisesti ennustettu lisänousu vuodelle 2021 on hyvin perusteltu vahvan tuloskasvun myötä, kun ottaa huomioon myös lähivuosien myönteiset näkymät. Alkuvuodesta ulkomaiset sijoittajat ovat edelleen nettomyyneet vietnamilaisia osakkeita. Oletamme tämän sijoitusvirran ilman muuta vuoden edetessä kääntyvän toisin päin.