USA:n tautikeskus CDC (Centres for Disease and Prevention) on muuttanut Vietnamin statusta ja poistanut sen maalistaltaan matkustuskohteista, joista on riski saada koronavirustartunta. Samalla CDC nosti esiin myönteisesti Vietnamin viranomaisten tekemät toimet viruksen leviämisen kontrolloimiseksi. Vietnamissa ei ole todettu uusia tartuntoja pitkään aikaan, ja kaikki aiemmat tartunnan saaneet ovat jo tervehtyneet. Toki riski uusille tartunnoilla on edelleen olemassa, mutta USA:n tekemä Vietnamin statuksen nosto on ilman muuta hyvä uutinen Vietnamin turismille ja mm. huhtikuun alkuun suunnitellun Formula 1 -kisan järjestäjille. Lentoliikenteen normalisoitumiseen menee varmasti pitkä aika.
Vietnam pois tartuntariskilistalta

Petri Deryng
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.