Kotimaiset sijoittajat piristäneet selvästi Vietnamin pörssin päivävaihtoa

Vietnamin pörssin päivävaihto on piristynyt selvästi. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä päivävaihto oli 197 (203) miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, toisella neljänneksellä 279 (185) miljoonaa ja kolmannella 281 (204) miljoonaa dollaria. Suluissa on kvarttaalikohtainen pörssin päivävaihto viime vuodelta.

Kolmannen neljänneksen päivävaihto on siis kasvanut 37 prosenttia viime vuodesta, mikä on lupaava merkki pörssikaupan piristymisestä.

Keskeisessä roolissa ovat nyt olleet vietnamilaiset sijoittajat. Ulkomaalaiset möivät keväällä osakkeita sen verran paniikissa, että heidän netto-ostonsa ovat yhä kumulatiivisesti miinuksella 207 miljoonaa dollaria yhdeksän kuukauden ajalta. Syyskuussa ulkomaalaisten ostot olivat kuitenkin taas plussalla 107 miljoonaa dollaria.

Vuosina 2017-2019 ulkomaiset sijoittajat olivat netto-ostajia Vietnamin pörssissä.