COVID-19 VIETNAM

Vietnamin COVID-19 viimeisin lukema on 266 tartuntaa. Lähimmän vuorokauden aikana on todettu yksi uusi tartunta. Missään maassa ei pystytä tilastoimaan virustartuntoja oikein, mutta on väärin olettaa, että Vietnamin kaltaisen kehittyvän maan lukemat antaisivat väärän kuvan Vietnamista suhteessa muihin maihin. Kriisitilanteissa keskusjohtoisen hallinnon hyvät puolet korostuvat. Vietnamin hallinto on toiminut eri tavalla kuin Suomen, Ruotsin tai USA:n hallinnot. Vietnamissa on tiukka yleiskuri ja lainkuuliaisuus. Hallinnon ei ole tarvinnut miettiä yksilövapauden, yksityisyyden suojan ja tietosuojan kriteerejä vakavan kriisin hetkellä. Vietnamin hallinto määräsi heti tammikuun lopussa Kiinan rajan kiinni ja sulki koulut ja yliopistot. Hallinto myös otti käyttöön pakolliset kahden viikon karanteenit maahantulijoille (koskee myös vietnamilaisia) ja järjesti heille keskitetyt ja valvotut tilat karanteenin ajaksi.

Vietnam aloitti heti alusta lähtien tartunnoille altistuneista jäljityssysteemin. Jos jossain ilmeni uusi tartunta niin koko kortteli asetettiin välittömästi eristyksiin. Hallinto on jakanut tietoa kansalaisilleen päivittäin järjestelmällisesti aivan alkuviikoista lähtien. Jokainen uusi tartunta numeroidaan V20, V45 jne. ja data jaetaan kaikkien nähtäväksi, jotta kukin voi varautua paremmin viruksen omakohtaisessa torjunnassa. (Esimerkki tiedottamisesta: tartuntatapaus V65 – missä sai, miten sai, mitä hoitoa annettu, kesto, minkä ikäinen jne.)

Epidemian aiheuttamat rajoitukset ovat edelleen päällä laajalti Vietnamissa, mutta teollisuuden tuotteet liikkuvat ja mm. raja Kiinaan on auki. On realistista olettaa, että toukokuun alkuun mennessä olennaisia rajoitusten purkuja toteutetaan, vaikka on myös oletettavaa, että Vietnamin tiukka hallinto tekee nopeita ja kovia päätöksiä myös toisinpäin, jos tilanne sitä vaatii. Vietnamissa ei ole pulaa suojavälineistä ja niitä käytetään laajalti – Vietnam on suojavälineiden tuotantomaa.