Suurimmista Vietnamin kohteistamme PAN ja MWG ovat julkaisseet erittäin hyvät H1-tulokset. Myös isoimmalta Vietnam-yhtiöltämme PVD:ltä odotamme erinomaista H1-tulosta, mutta sitä ei vielä ole julkaistu. PAN on agri/ruokakonserni, joka kasvaa yritysostoin. MWG on Vietnamin IT-tuotteiden vähittäiskauppaketju.
PAN H1liikevaihto + 88 % v/v, tulos +85 % v/v
MWG H1Liikevaihto +68 %, tulos + 374 % v/v
Kaikki Kiina-yhtiömme julkaisevat H1-tuloksensa seuraavien kahden viikon aikana.
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.