PVD

Salkkumme toiseksi suurimmassa painossa oleva yhtiö PVD eli Petrovietnam Drilling, julkisti tänään Q1/2014 tuloksensa. Tulos oli erinomainen, 597 miljardia Vietnamin dongia ja +41,8 % verrattuna Q1/2013 tulokseen. Yhtiön virallinen tavoite koko vuoden 2014 nettotulokseksi on 2000 mrd dongia. Uskon, että yhtiö hyvinkin saavuttaa tavoitetta paremman tuloksen koko vuodelta, vaikka odotinkin vuodesta 2014 yhtiölle hiljaisempaa välivuotta tuloksen kasvun suhteen. Näin siksi, että vuonna 2015 tulee isompi tuloksenkasvu kun uusi moderni ulkomeriöljynporausyksikkö saadaan käyttöön.

Yhtiö vahvisti, että sen keskimääräinen päivälaskutushinta porauspalveluille on ollut +15 % korkeampi, kuin vuotta aiemmin. Lisäksi yhtiö pyrkii edelleen tämän vuoden aikana lisäämään kapasiteettiaan leasingkalustolla, jos vain saavat sopivia käyttöön. Näin toimitaan siihen asti, kunnes vuoden vaihteessa saavat käyttöön tuon oman ison investoinnin, jota vielä rakennetaan Singaporessa.

Tapaan tällä viikolla torstaina PVD:n johdon Ho Chi Minh Cityssä.