Sansiri järjesti onnistuneen myyntitapahtuman viikonloppuna Paragonin tavaratalossa Bangkokissa. Kolmen päivän aikana yhtiö tavoitteli 2,2 mrd bahtin asuntojen ennakkomyyntiä ja saavutti 3,7 mrd bahtia. Nyt Sansirilla on jo kasassa agressiivisesta 10 mrd. bahtin ensimmäisen kvarttaalin myyntitavoitteesta 7,6 mrd. bahtia ja yhtiö arvioi jopa nostavansa tavoitettaan 10-15 %:lla.

Petri Deryng
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.