HS:n taloustoimittaja Kari Räisänen siirtyy PYN Elite -rahaston sijoittajasuhdepäälliköksi

Kuva: PEKKA MUSTONEN

 

Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja Kari Räisänen, 57, siirtyy PYN Elite –

rahastoa hallinnoivan PYN Fund Management -yhtiön palvelukseen. Räisänen vastaa elokuun alusta lähtien

rahaston sijoittajasuhdeviestinnästä.

 

Räisänen aloitti Helsingin Sanomissa vuonna 1994 ja työskentelee tällä hetkellä HS:n talouden ja

politiikan toimittajana. Sitä ennen hän työskenteli lähes kymmenen vuoden ajan erilaisissa

esimiestehtävissä, muun muassa talous-, urheilu-, ja kaupunkitoimituksessa. Räisänen on myös

johtanut HS:n uutisdeskiä ja ollut mukana toimittajana perustamassa Nyt-liitettä.

 

”PYNissä viehättää huikea menestystarina, jota olen seurannut sivusta yhtiön perustamisesta

lähtien eli yli kaksikymmentä vuotta. Olen ollut erityisen kiinnostunut Aasian markkinoista, ja nyt

pääsen seuraamaan niitä työkseni. Vietnamin vahva kasvu tarkoittaa, että edessä on mielenkiintoisia

vuosia.”

 

Petri Deryng perusti PYN Elite -rahaston helmikuussa 1999, jolloin se sijoitti

varansa Thaimaan osakemarkkinoille. Kahdessakymmenessä vuodessa PYN Eliten osuuden arvo on

yli 26-kertaistunut. Samalla rahaston koko on kasvanut 380 000 eurosta lähes 400 miljoonaan

euroon.

 

Vuosien varrella rahasto on toiminut myös Kiinan, Filippiinien ja Indonesian markkinoilla.

Nyt PYN Elite keskittyy täysin Vietnamin pörssiosakkeisiin.

Deryng on toiminut yhtiön salkunhoitajana koko sen historian ajan. Citywire, Arvopaperi ja

Morningstar ovat valinneet Deryngin useaan otteeseen Euroopan parhaiden salkunhoitajien

joukkoon.

 

PYNin toimitusjohtaja Eino Laitinen sanoo yhtiön panostavan entistä enemmän

asiakasviestintään, sillä se haluaa tarjota sijoittajilleen ajankohtaista tietoa markkinoista ja

rahastosta.

 

”Epävarmoina aikoina viestinnän merkitys korostuu. Nyt saamme Räisäsen myötä tiimiin

poikkeuksellista viestinnällistä osaamista.”

 

Koronakriisin käynnistyessä PYN Eliten arvo romahti maaliskuussa muiden osakemarkkinoiden

mukana lähes 27 prosenttia. Viime kuukausina Vietnamin pörssi on kuitenkin toipunut nopeasti,

ja PYN Eliten osuuden arvo on noussut maaliskuun pohjista lähes 30 prosenttia.

 

”Näemme Vietnamin osakemarkkinan poikkeuksellisen houkuttelevana pitkällä aikavälillä. Koemme

velvollisuudeksi tehdä rahastoa ja Vietnamin markkinaa sijoittajille mahdollisimman tutuksi. Tämä on mahdollista panostamalla asiakasviestintään ja

markkinointiin”, Laitinen sanoo.