Sijoittajakirje 2/2008
Kirjeessä salkunhoitaja pohdiskelee maailmantalouden ja Thaimaan tilannetta, sekä käy läpi salkkujen tärkeimpiä yhtiöitä ja niiden tuotto-odotuksia lähivuosille.
Kirjeessä salkunhoitaja pohdiskelee maailmantalouden ja Thaimaan tilannetta, sekä käy läpi salkkujen tärkeimpiä yhtiöitä ja niiden tuotto-odotuksia lähivuosille.
Kirjeessä salkunhoitaja ennakoi loppuvuodelle vahvaa kasvua Thaimaan pörssille, huolimatta heikosta alkuvuodesta mikä on johtunut erilaisista talouskasvun ulkopuolisista sentimenttitekijöistä. Kirjeessä myös käydään läpi Eliten salkun viimeaikaisia tapahtumia.
Salkunhoitajan tentissä käydään läpi Thaimaan talouden tulevaisuudennäkymiä, Eliten ja Thaimaan pörssin arvostustasoa, riskejä sekä viimeaikaisia salkkumuutoksia, Thaimaan pörssistä irtautumista ja kenties siirtymistä Vietnamiin tulevaisuudessa ja osakkeiden pitkän aikavälin tuotto-odotuksia. Lopuksi liitteenä kommentteja Eliten salkkuyhtiöihin ja mihin niiden tuotto-odotukset perustuvat.
Kirjeessä salkunhoitaja toteaa, että rajusta kurssinoususta huolimatta Thaimaan pörssin arvostustasot ovat pysyneet kohtuullisina upeasta tuloskasvusta johtuen. Myös Eliten salkussa on tavoitehinnat saavuttaneet yhtiöt myyty alipainoon ja varoja siirretty muun muassa pankkiosakkeisiin.
Salkunhoitaja kertoo käyneensä paljon yrityskäynneillä viimeisimmän kuukauden aikana ja poimineen näiden siivittämänä kolme uutta osaketta salkkuun. Salkunhoitajan tentissä käydään läpi Thaimaan pörssin kehitystä ja arvostusta verrattuna Suomeen ja Yhdysvaltoihin, käydään läpi valuuttaterminointia ja maariskiä sekä osakemarkkinoiden pitkän aikavälin tuottonäkymiä.
Tällä verkkosivustolla julkaistu materiaali on yleisluontoista. Mitään sivustolla julkaistua materiaalia, näkemystä tai muuta esitettyä tietoa ei ole pidettävä osto- tai myyntitarjouksena taikka sijoitusneuvona tai muuna kehotuksena ryhtyä toimenpiteisiin, ellei toisin ole erikseen ilmoitettu.