Sijoittajakirje 2/2010
Salkunhoitaja kehuu kirjeessä Thaimaan talouden kasvulukemia ja Eliten ja Populuksen salkkuyhtiöiden alhaisia arvostustasoja.
Salkunhoitaja kehuu kirjeessä Thaimaan talouden kasvulukemia ja Eliten ja Populuksen salkkuyhtiöiden alhaisia arvostustasoja.
Kirjeessä salkunhoitaja käy läpi erilaisia USA-lähtöisiä riskitekijöitä, mitkä toteutuessaan vääjämättä vaikuttaisivat myös Thaimaan pörssin ja PYN Eliten tuottoihin negatiivisesti. Tästä huolimatta Thaimaan pörssissä näkymät ovat hyvät pörssin ollessa halpa ja osinkotuoton ollessa korkea. Kirjeessä käydään myös lyhyesti läpi PYN Eliten…
Vuonna 2005 PYN Elite ei ole tuottanut omistajilleen juuri mitään. Onko Deryngin munkista hillot syöty? Salkunhoitajan mukaan ei, ja hän kertoo tehneensä 0,5 MEUR lisämerkinnän rahastoon kovien tuotto-odotuksien johdosta. Thaimaan pörssi ja Eliten salkku näyttää kutkuttavan halvalta, ja salkunhoitaja uskoo…
Salkunhoitajan tentissä käydään läpi Thaimaan talouden tulevaisuudennäkymiä, Eliten ja Thaimaan pörssin arvostustasoa, riskejä sekä viimeaikaisia salkkumuutoksia, Thaimaan pörssistä irtautumista ja kenties siirtymistä Vietnamiin tulevaisuudessa ja osakkeiden pitkän aikavälin tuotto-odotuksia. Lopuksi liitteenä kommentteja Eliten salkkuyhtiöihin ja mihin niiden tuotto-odotukset perustuvat.
Kirjeessä tuodaan esille Thaimaan hienot talouden kasvulukemat, minkä valossa vuoden alun -32,3% pörssilasku Thaimaassa ihmetyttää. Tärkeämpänä pointtina salkunhoitaja huomioi pörssin ulkopuolisia blokkikauppoja, missä ulkomaalaiset yhtiöt ovat kuitenkin ostaneet merkittävillä, jopa yli 100% preemioilla suuria omistusosuuksia thaimaalaisista yrityksistä. Lisäksi tuodaan esille…
Salkunhoitajan tentissä tuodaan esille Thaimaan pörssin ja Elite-rahaston osakkeiden huomattavan edulliset arvostustasot, ja kuinka Thaimaan pörssillä on vieläkin paljon nousuvaraa nykyisiltä tasoilta. Salkunhoitaja ottaa myös kantaa Suomen, Venäjän ja USA:n pörssien arvostustasoihin, valuuttatermiinisuojaukseen ja kommentoi Eliten salkun merkittävimpiä omistuksia yhtiökohtaisesti.
Kirjeessä tuodaan esille Thaimaan pörssin tuottopotentiaalia mcap/bkt -tunnusluvun pohjalta. Salkunhoitajan mukaan olemme +47% vuosituotosta huolimatta vasta lähtökuopissa Thaimaan pörssin tavoitetuottoihin nähden.
Salkunhoitaja tuo kirjeessä esille Mark Mobiuksen tuotto-odotukset Thaimaan pörssille lähivuosina: +938%! Salkunhoitaja uskoo itse, että Eliten salkun edulliset yhtiöt arvostetaan ennemmin tai myöhemmin lähemmäs niiden oikeaa arvoa ja näistä syistä johtuen Elite-junassa kannattaa olla mukana. Liitteenä kirjeessä mukana salkunhoitajan tentti…
Kirjeessä salkunhoitaja hehkuttaa Thaimaan pörssin yhtiöiden arvostustasoa ja tuloskuntoa, ja näkee suuren tuottopotentiaalin Elite-rahastolle. Perustelujen kera salkunhoitaja toteaa odottavansa Thaimaahan hyvää pörssivuotta 2001.
Salkunhoitajan tentissä Peta perustelee, miksi Elite keskittyy nimenomaan Thaimaan pörssin yhtiöihin suomalaisten yhtiöiden sijasta ja miksi hän näkee niissä niin hyvän tuottopotentiaalin. Salkunhoitaja tuo myös esille esimerkkien kautta, että on mahdoton ennakoida milloin aliarvostetut yhtiöt saavuttavat todellisen arvonsa, mutta tyypillisesti…
Tällä verkkosivustolla julkaistu materiaali on yleisluontoista. Mitään sivustolla julkaistua materiaalia, näkemystä tai muuta esitettyä tietoa ei ole pidettävä osto- tai myyntitarjouksena taikka sijoitusneuvona tai muuna kehotuksena ryhtyä toimenpiteisiin, ellei toisin ole erikseen ilmoitettu.