Ajankohtaista

Sijoittajakirje 1/2005

Salkunhoitaja kertoo keränneensä salkkuun suurilla painotuksilla asunnonrakennusyhtiöitä, sillä kokee alan yhtiöillä olevan erinomainen riski/tuottosuhde seuraavan parin vuoden tähtäimellä.

Lue lisää

Sijoittajakirje 4/2004

Salkunhoitajan tentissä käsitellään heikkoa pörssivuotta 2004, mutta toisaalta pörssin ja Eliten salkun edullisia arvostustasoja. Lisäksi pohditaan odotuksista tulevalle vuodelle ja Eliten salkun muutoksista, missä painoa siirretty asunnonrakennusyhtiöihin, ja keskustellaan valuuttojen

Lue lisää

Sijoittajakirje 3/2004

Kirjeessä salkunhoitaja kertoo uskovansa, että lähiaikoina muun muassa öljyn hinta on Thaimaan pörssin nousupotentiaalia merkittävämpi tekijä pörssin ja Eliten suunnalle. Arvostustasot ovat kuitenkin alhaalla ja usko on vahva, että seuraavan

Lue lisää

Sijoittajakirje 2/2004

Kirjeessä salkunhoitaja ennakoi loppuvuodelle vahvaa kasvua Thaimaan pörssille, huolimatta heikosta alkuvuodesta mikä on johtunut erilaisista talouskasvun ulkopuolisista sentimenttitekijöistä. Kirjeessä myös käydään läpi Eliten salkun viimeaikaisia tapahtumia.

Lue lisää

Sijoittajakirje 1/2004

Salkunhoitajan tentissä käydään läpi Thaimaan talouden tulevaisuudennäkymiä, Eliten ja Thaimaan pörssin arvostustasoa, riskejä sekä viimeaikaisia salkkumuutoksia, Thaimaan pörssistä irtautumista ja kenties siirtymistä Vietnamiin tulevaisuudessa ja osakkeiden pitkän aikavälin tuotto-odotuksia. Lopuksi

Lue lisää

Sijoittajakirje 4/2003

Kirjeessä salkunhoitaja toteaa, että rajusta kurssinoususta huolimatta Thaimaan pörssin arvostustasot ovat pysyneet kohtuullisina upeasta tuloskasvusta johtuen. Myös Eliten salkussa on tavoitehinnat saavuttaneet yhtiöt myyty alipainoon ja varoja siirretty muun muassa

Lue lisää