Helmikuu 2019

VN-indeksi nousi helmikuussa 6,0 % pääasiassa ulkomaisten sijoitusten tukemana. Entistä vahvempi ulkomaisten sijoitusten virta Vietnamin pörssiin on jatkunut tasaisena siitä lähtien, kun USA:n keskuspankin johtokunnan puheenjohtaja ilmoitti 30.1. tiedotustilaisuudessa, ja FED vahvisti kokouspöytäkirjassaan kolme viikkoa myöhemmin, että sen asenne koronnostoihin ja taseensa supistamiseen on maltillinen. Ho Chi Minhin pörssin (HOSE) ulkomaiset netto-ostot yli kaksinkertaistuivat, keskittyen kuitenkin erittäin vahvasti VN30-osakkeisiin (116 milj. USD netto-ostojen 123 milj. USD kokonaismäärästä). Kuukauden päivävaihto kasvoi merkittävästi pitkien Tet-pyhien jälkeen, 222 milj. USD:iin (+56 % edelliskuukaudesta). PYN Eliten osuuden arvo nousi samalla jaksolla 4,2 % HBC-, MWG-, CII- ja VND-osakkeiden hyvän kehityksen ansiosta. Salkun tärkeimpien osakkeiden P/E-ennuste vuodelle 2019 on edelleen houkutteleva 9,1 (VN-indeksi 14,1).

PYN Elite suojasi kuun lopussa EUR/USD -vaihtosuhteesta aiheutuvan valuuttakurssiriskin. Päätimme lukita tuotot, koska euron pitkään jatkunut heikkeneminen on ollut meille eduksi, mutta suojaus merkitsee samalla, että dollarin mahdollisesta lisävahvistumisesta emme tule saamaan lisätuottoja.

Salkkumme suurin positio MWG teki tammikuussa erittäin vahvan tuloksen: liikevaihto kasvoi 31 % ja nettotulos verojen jälkeen 51 % edellisvuotisesta. Tulos syntyi vahvasta kysynnästä Tet-pyhien alla, myymäläformaatin onnistuneesta muutoksesta, keskimyyntinsä edellisvuodesta kaksinkertaistaneiden BHX-elintarvikeliikkeiden määrän kasvusta, sekä vahvasta verkkokaupasta. MWG:n näkymät ovat edelleen lupaavia, ja arvostus on houkuttelevalla tasolla, sillä vuoden 2019 P/E-lukema on niinkin alhainen kuin 10,8.

Makropuolelta saatiin pieniä säröjä. Työllisyyden heikentyminen laski ostopäällikköindeksin 51,2:een (ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, johtuen uusien vientitilausten heikosta kasvusta, joka vastaa ASEAN-maiden yleistä trendiä). Helmikuun kauppavaje oli 900 milj. USD, ja vajetta kertyi tammi–helmikuussa yhteensä 84 milj. USD. Viennin hidastuminen johtui matkapuhelin- ja varaosaviennin 7,3 %:n laskusta. Tilanteen odotetaan paranevan Samsung Galaxy S10:n tullessa markkinoille. Valopilkkuja olivat vähittäiskaupan myynnin kasvu 12,2 % ja teollisuustuotannon kasvu 9.2 % edellisvuodesta sekä kuluttajahintaindeksin pysyminen kurissa. Ulkomaisten sijoitusten määrä oli 8,5 mrd. USD, mikä ylittää edellisvuoden tason 2,5-kertaisesti. Toteutuneet suorat ulkomaiset teollisuusinvestoinnit olivat 2,6 mrd. USD (+9,8 % edellisvuodesta), joten Vietnamin kasvu alueellisesti merkittävänä valmistavan teollisuuden maana jatkuu ja tulee aikanaan kasvattamaan vientiä.

Vaikka Hanoissa järjestetty presidentti Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kimin tapaaminen päättyi tuloksettomana, se kuitenkin lisäsi Vietnamin maabrändin tunnettuutta. Lisäksi huippukokouksen yhteydessä allekirjoitetut kaksi kauppasopimusta, yhteisarvoltaan 21 mrd.USD, vähentävät Yhdysvaltain kanssa käytävän kaupan merkittävää epätasapainoa.