Maaliskuu 2018

Maaliskuussa PYN Eliten osuuden arvo laski 0,8 % MWG:n ja CII:n osakkeiden laskun myötä sekä vahvan euron johdosta, kun taas VN-indeksi nousi 4,7 % uuteen ennätykseensä. PYN Eliten kehitys jäi seitsemättä kuukautta peräkkäin alle VN-indeksin, joka nousi voimakkaasti isojen pörssiyhtiöiden kuten VIC, GAS, MSN sekä pankkiosakkeiden kallistuessa. PYN Eliten salkkuyhtiöitten arvostustasot ovat pysyneet houkuttelevina isoihin VN-indeksiyhtiöihin verrattuna.

Suurin omistuksemme MWG piti juuri yhtiökokouksensa. Yhtiö suunnittelee kasvattavansa 2018 nettotulostaan 18 % viime vuodesta. Tämä tulee olemaan merkittävä saavutus, sillä yhtiö on
samanaikaisesti laajentamassa voimakkaasti Bach Hoa Xanh -elintarvikeketjuaan helmikuun lopun 324 myymälästä tuhanteen myymälään vuoden loppuun mennessä. Yhtiö aikoo myös maksaa toisella kvartaalilla osinkoa 1 500 VND osakkeelta ja myöhemmin toteuttaa rahastoannin.

Olemme innoissamme siitä, että TP Bank, joka on tällä hetkellä 7 % salkustamme, listautuu huhtikuun 19. päivä Ho Chi Minh Cityn pörssiin 32 000 VND aloitushinnalla. Aloitushinta on yli 20 prosenttia hankintahintaamme korkeampi. Yhtiön nettotuloksen kasvutavoitteet vuosille 2018 ja 2019 ovat 66 % ja 22 %. Lisäksi TP Bank aikoo maksaa vuonna 2018 osinkoa 800 VND ja 2019 1 200 VND osakkeelta.

VN-indeksin voimakas 19,3 %:n nousu vuoden alusta on Vietnamin makrotalouden positiivisen vireen ansiota. BKT nousi 2018 ensimmäisellä kvartaalilla 7,4 %, joka on korkein luku 10 vuoteen.
Teollisuustuotanto ja rakennusteollisuus kasvoivat 11,6 % ja 7,5 %, palvelutoimiala 6,7 % ja vähittäiskauppa 9,9 %. Vienti nousi 22 % 54,3 mrd USD:iin kerryttäen 1,3 mrd USD:n kauppataseen
ylijäämän. Toteutuneitten ulkomaisten suorien teollisuusinvestointien määrä nousi 7,2 % 3,9 mrd USD:iin. Näillä ensimmäisen kvartaalin kasvuluvuilla Vietnamin vuosi 2018 näyttää valoisalta.