Ajankohtaista

Bangkok paineessa

Punaisten mellakointi on johtanut ihmishenkien menetyksiin, vaikka hallitus ja armeija ovat pyrkineet kaikin tavoin valttamaan vakivaltaisuuksia.On edelleen epaselvaa mika johti viikonlopun ammuskeluihin. Koska armeija eika myoskaan normaalit protestoijat osanneet odottaa

Lue lisää

Punapaidat yopyvat luksushotelleissa

Samaan aikaan kun IPU (International Parlamentary Union) delegaation jasen japitka-aikainen Suomen punapaita parlamentaarikko Jaakko Laakso on viettanyt paasiaisen aikaa luksushotellissa Koh Sametilla, Thaimaassa, niin Thaimaan punapaita mielenosoitusjohtajat ovat yopyneet mielenosoituksen

Lue lisää

Hatatilalaki voimaan

Thaimaan hallitus on julistanut hatatilalain voimaan Bangkokissa. Tama tarkoittaa, etta hallitus lain turvin tulee lopettamaan punapaitojen mielenosoituksen.Tanaan pienempi porukka punapaitoja tunkeutui maan parlamenttiin sisaan ja aiheutti siten lisahuolia ja sai

Lue lisää

Bangkok hyvaa talousdataa

Taman viikon lopulla saatiin Bank Of Thailandin katsaus taloustilanteesta, mika nayttaisi kehittyvan erittain suotuisasti. Helmikuun vienti + 23,5 % v/v, Helmikuun tuonti + 80 % v/v. Kasvanut tuonti kertoo tuotantosektorin

Lue lisää

Bagkokin tilanne karjistymassa

Tanaan on ollut kaupungissa virkavoimien ja punaisten mitteloita useita. Ja yksi sotilas on kuollut vahingossa. Tilanne on tavallisen paivittain tyossakayvan ihmisen kuten minun silmissa kaynyt herkemmaksi. On ilmeista, etta punaisilla

Lue lisää

Noble

Olin tanaan lounaalla Noble asuntorakentajayhtion perustajan ja suurimman omistajan Khun Kittin kanssa. Lounastapaamisen aiheena oli muu kuin Noblen bisnes, mutta samalla rupattelimme toki myos bisnesasioista. Kitti vahvisti myonteiset odotukset vuodelle

Lue lisää