EVFTA

EU:n ja Vietnamin vapaakauppasopimus (EVFTA) on saatu päätökseen. Sopimus solmittiin jo 2019 sekä saatiin kohtuuajassa ratifioitua. EU-komissio vahvisti sen kuluvan vuoden maaliskuussa ja eilen Vietnamin parlamentti teki samoin. Sopimus astuu voimaan heinäkuussa 2020 ja sillä on suuri merkitys EU maiden ja Vietnamin kaupankäynnille. Sopimus on hyvin laaja ja useat aiemmat tariffit poistuvat asteittain lähivuosien aikana kokonaan. Vietnamin vienti EU-alueelle on ollut ylijäämäistä, kun Suomen ja Vietnamin kauppa on ollut ylijäämäistä Suomelle. Vientiä on ollut 127 milj. euron arvosta, kun tuonnin arvo on ollut 82 milj. euroa. Sopimuksen myötä kokonaiskaupankäynti vauhdittuu hyödyntäen molempia sopimuspuolia. Tavarakaupan ohella sopimus on tärkeä myös suorille investoinneille, investointien suojaehdoille sekä mm.EU:n kannalta tärkeiden työvoimalakien noudattamiselle. EU:n osalta mm. suklaan 30 prosentin tariffi tippuu nollaan samoin yli 50 prosentin tariffit viineistä ja autoista poistuvat kokonaan. Vietnamin huonekalujen, elintarvikkeiden ja elektroniikan kauppa saa vauhtia Eurooppaan nollatariffeista.

« Edellinen: