Huawei

Kiinalainen analyytikkomme Maggie totesi tänä aamuna kahvikeskusteluissamme hyvin suoraan, että hänen ja kiinalaisten mielestä USA käyttää epäreiluja keinoja taistellessaan Kiinan taloudellista ja geo-poliittista voimistumista vastaan. Hänestä Huawei on erittäin laadukas yhtiö ja USA:n käyttämät keinot sitä vastaan epäilyttäviä. USA haukkuu julkisesti kaikki muita, mutta käyttää itse samaan aikaan hyvin häikäilemättömiä keinoja vakoilussaan. Nämä Maggien kommentit vastannevat hyvin pitkälti kiinalaisten yleistä mielipidettä Kiina-USA asetelmassa. Kiinalaiset ovat vain pidättyväisempiä julkisuudessa haukkumaan muita. Vanha toteama, että kauppasodissa ei ole voittajia on erittäin viisas. Riitely hidastuttaa investointeja ja alentaa maailman talouskasvua. USA:n ärhentely jatkunee vuosikymmenet eteenpäin, mutta tämä kauppasopimus Kiinan ja USA:n välille saataneen solmittua kyllä jossakin muodossa lähikuukausien aikana.

Kaikki häviävät, mutta ehkä Vietnam vähiten. Ulkomaiset teollisuusinvestoinnit jatkoivat kasvuaan Vietnamissa alkuvuodesta, tammi-huhtikuussa 2019 kasvua oli +7,5 %. Erityisen vahvaa oli kiinalaisten teollisuusinvestoinnit Vietnamiin, ja ne nelinkertaistuivat viime vuoden alusta. Samalla myös kiinalaisten suunnittelemat investoinnit Vietnamiin kasvoivat, ja Kiina nousi ykkösmaaksi tällä listalla, jossa kärkisijoja ovat aiemmin pitäneet Korea ja Japani. Maggie kertoi myös aamulla ystävänsä enon omistavan 200 henkeä työllistävän pienen tietokonehiiritehtaan Kiinassa, ja että tämä ystävä oli viikonlopun aikana kysellyt Maggien neuvoa, minne Vietnamissa tämä tehdas kannattaisi sijoittaa alueellisesti. Tämäkin pieni investointisuunnitelma vahvistaa sen, mitä makrotason luvuista on todettavissa Vietnamin osalta.