Mobileworld Q1

— 04.05.2015

Vietnamilainen elektroniikan vähittäismyyntiketjumme Mobile World (MWG) on salkkumme isoin sijoitus Vietnamissa.

MWG julkisti viime viikolla ensimmäisen kvartaalin tulokset. Tulokset olivat odotustemme mukaisesti erittäin hyviä:Liikevaihto kasvoi+ 58 % ja tulos +38 %.

Tapasimme samalla yhtiön johdon ja ohjeistus pysyi vahvana tälle ja ensi vuodelle.

Yhtiön johto ei aio välittömästi muuttaa osakeoptio-ohjelmiaan, joita mm. me olemme kritisoineet anteliaiksi. Toisaalta juuri näiden ohjelmien takia voimme odottaa myös jatkossa erinomaisia suorituksia yhtiön henkilökunnalta, joista 1000 keskeisintä henkilöä on sidottu optio-ohjelmiin, joissa osakkeita laukeaa heille, kun yli 30 % tulostavoitteet ylittyvät vuosittain. Yhtiön pääomistaja CEO kylläkin vakuutteli, että jos verolait tai jokin muu asia muuttuisi niin, että hänen tulisi muuttaa optio-ohjelmia, niin hän varmasti myös niitä muuttaisi.

Pysymme tyytyväisinä omistajina mukana. Osakkeesta irtoaa25 % osakeosinko ensi viikolla, jolloin osake näyttää taas nimellisesti halvalta, vaikka yhtiö on nykymarkkina-arvollaan meistä muutenkin houkuttelevan halpa treidaten vuoden 2015 tulosodotuksellamme P/E 12.