Thaimaan keskuspankin ennuste

Thaimaan keskuspankki nosti tanaan Thaimaan talouskasvuennustettaan. Vuodelle 2012 uusi BKT kasvuennuste on 4,9 % ja vuodelle 2013 5,6 %. Viennin kasvu tulee hidastumaan olennaisesti vuodesta 2011,mutta julkiset investoinnit, yksityiset investoinnit ja kotimainen kysynta tulevat tuomaan hyvan kasvun vuonna 2012 keskuspankin laskelmien mukaan.

Jos korkoja ei nosteta (ennuste nyt etta korkoja hieman lasketaan), niin uskon etta vuodesta 2012 voi tulla hyva porssivuosi erityisesti meidan salkun yhtioille mm finanssi,pankki ja asuntosektoreille.Thaimaan vienti laski joulukuussa 2 % johtuen tulvien aiheuttamista pysaytyksista ja BKT supistui neljannen kvartaalin aikana. Mm Riisin vienti romahti.Kokonaisviennin lasku jai kuitenkin yllattavan pieneksi ottaen huomioon tulvien laajuuden ja otsikoinnit tuhansien tehtaiden tuotannon katkoksista.Vienti oli itse asiassa kasvussa joulukuusa suhteessa marraskuun lukemiin noin 3 %.

Kokonaistilanne nayttaa erittain lupaavalta vuodelle 2012.Vaikka Euroopan tilanne vaikuttaa koko maailman kasvuun negatiivisesti, niin on taysin perusteltua odottaa Thaimaan selviavan vuodesta 2012 vahvan kasvun merkeissa. Ennuste on etta talous kasvaisi 4,5 % vuonna 2012 ja se on taysin realistista. Ruokatuotteiden vientinakymat ovat hyvat ja vienti kasvussa ASEANin alueelle. Samoin loppuvuoden asunto, auto etc kaupan seisahdus takaa vilkastuneen kaupankaynnin vuodelle 2012 josta on jo saatu merkkeja.