China Essence

Meidan perunatarkkelysfirma sai joululomien aikaan paatokseen pitkallisen neuvottelun vaihtovelkakirjalainan uusista ehdoista. China Essencella ei ole paljoakaan kokonaisvelkaa taakkana, mutta markkinoilla on pitkaan pelatty kuinka yhtio hoitaa VVK asian. Yhtio kavi tiukkoja neuvotteluja pitkaan. Aika ei mennyt hukkaan. Yhtio olisi voinut naulita ehdot VVK:n jatkodiilista bondin haltijoiden kanssa jo aiemmin, mutta halusi loppuun asti vaantaa parhaat mahdolliset ehdot kasaan. Nyt sovittu kuvio on itse asiassa parempi kuin odotin. VVK:n koko on 250 HK$ ja se on voimassa seuraavat 3 vuotta, jonka aikana yhtio kvartaaleittain lyhentaa lainaa. Korkoa maksetaan 4,5 % ja vaihtohinta osakkeiksi on 0,70 $ (Osake on nyt 0,15), eli diluutio ei uhkaa jollei osake nouse 500 % ylospain.

Olen oikein tyytyvainen lopputulokseen. Oletan etta yhtio kirjaa VVK jatkosopimuksen johdosta satunnaistuoton, koska oli kuluneiden vuosien aikana tehnyt kuluvaraukset taysina, jos VVK olisi mennyt eri ehdoin takaisinmaksuun.

Nyt iso epavarmuustekija on hoidettu, mutta samaan aikaan yhtion kausi on mennyt heikosti, kun perunan ja tarkkelyksen isot hintamuutokset tapahtuivat harmillisesti ajoittuen satokauteen. Muutoin ei ole syyta epailla yhtion asemaa ja pitkan ajan kannattavuutta. Vaikka VVK on nyt hoidettu ja yhtio on tosi halpa, niin uskon, etta vasta 2012 syksyn myota osakkeen hinta pomppaa kunnolla ylos kun saadaan normaali satokausi ja kate aikaiseksi.