Populuksen salkussa on 0 arvolla 27,5 milj kappaletta kiinalaisen vihannesyhtiö Chaodan osakkeita. Yhtiö antoi ulos eilen pörssitiedotteen, jossa pahoittelee, ettei yhtiö ole vielä saanut sovittua uutta tilintarkastusyhteisöä, minkä takia tilinpäätöksiä ei ole saatu vahvistettua.
Tiedotteessaan yhtiö pyytää osakkeenomistajilta kärsivällisyyttä.
Osake on varovaisuuden periaatteen mukaisesti arvostettu salkussamme nollaan, koska emme voi luottaa vanhoihin tilinpäätöstietoihin ja uusia ei siis ole käytössä. Toisaalta seuraamme yhtiön toimintaa eri tavoin ja tavallaan myös tämä pörssitiedote oli myönteinen yllätys, että yhtiö aktiivisesti viestii virallisin pörssitiedottein.
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.