Heikentynyt euro on tuonut valuuttahyotyja molempiin salkkuihin kevaan aikana. Uskomme euron pysyvan heikohkona ja myos lisahyodyt ovat mahdollisia sen lisaheikkenemisesta.Pohdimme kuitenkin myos EURO/USD valin kiinnittamista tehtyjen valuuttahyotyjen lukitsemiseksi, jolloin osakkeet ja vahvistuvat Aasian valuutat voisivat tuoda lisahyotyja ilman euron ja usd:n vaikutusta naihin tapahtumiin.Jos euro esimerkiksi lahtee uuteen hyvin nopeaan luisuun, pyrimme olemaan tilanteessa aktiivsia.
Valuutta

Petri Deryng
Salkunhoitaja ja hallituksen jäsen, s. 1961. Petri on PYN Fund Managementin perustaja. Hän on toiminut PYN Elite -rahaston salkunhoitajana sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. Petri on useasti noteerattu Suomen ja Euroopan menestyneimpien salkunhoitajien joukkoon mm. Citywiren, Morningstarin ja Arvopaperi-lehden toimesta. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus näkemyksellisestä ja menestyksekkäästä osakesijoittamisesta. Ennen siirtymistään päätoimiseksi salkunhoitajaksi, Petri työskenteli sijoittamisen ohessa media-alalla yrittäjänä mm. radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisen parissa. Koulutukseltaan Petri on kauppatieteiden ylioppilas. Petri on asunut pitkään Aasiassa PYN Eliten sijoitusten kohdemarkkinoilla. Sijoitustoiminnan ohella tärkeitä asioita hänen elämässään ovat perhe, meri ja kalastus sekä liikkuminen hiihtäen, kävellen ja pyöräillen.