Joulukuu 2013
PYN Eliten vuosi päättyi vahvaan, erityisesti yhden pääomistuksen siivittämään nousuun sijoittajien alkaessa kiinnostua siitä. Hang Seng –indeksi nousi vuoden aikana 2,87 % kokien suuria vaihteluita käyden alimmillaan 19 814 pisteessä
PYN Eliten vuosi päättyi vahvaan, erityisesti yhden pääomistuksen siivittämään nousuun sijoittajien alkaessa kiinnostua siitä. Hang Seng –indeksi nousi vuoden aikana 2,87 % kokien suuria vaihteluita käyden alimmillaan 19 814 pisteessä
Vuoden viimeisessä sijoittajakirjeessä salkunhoitaja kertoo Vietnam-allokoinnin kehityksestä, Populuksen ja Eliten yhdistymisen vaikutuksista uuteen yhdistyneeseen portfolioon, sekä kommentoi uuden salkun tärkeimpiä osakkeita.
Useiden pääomistusten erittäin vahvan kuukauden myötä PYN Eliten osuuden arvo saavutti ensimmäistä kertaa 200 euron rajan. Hang Seng –indeksi nousi marraskuussa 2,91 % rikkoen 23 000 pisteen rajan ja lähestyen
Kiina-osakkeemme ovat liikkuneet myönteisesti viime viikkojen aikana, ilman mitään olennaisia yhtiökohtaisia uutisia.Useat yhtiöt julkistivat aiemmin elokuussa hyvät vuoden alkupuoliskon tulokset, ja koko vuodesta 2013 on tulossa monille hyvä. Kaikilta voimme
Kiinan Hang Seng –indeksi nousi kuukauden aikana 1,52 %, lähestyen jo 23 500 pisteen rajaa ennen loppukuussa lisääntynyttä heilahtelua. Kinan BKT kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä odotusten mukaisesti 7,8 % vuotta
Syksy on ollut kiireistä aikaa ja olen tehnyt paljon yrityskäyntejä.Odotukset salkkuyhtiöiden tuloskehitykselle syksylle 2013 ja vuodelle 2014 ovat hyvät.Useiden salkkuyhtiöiden osingot ovat myös nousussa. Yhdistyneestä salkusta tiputamme joitain pienimpiä sijoituksiamme