Olemme myyneet kertakaupalla salkustamme pois nolla-arvoon arvostetut osakkeemme yhteiskauppahinnalla noin 300 000 euroa. Kaupan hoiti Macquerie -brokeri Hong Kongista ja ostajina oli kaksi hedge -rahastoa, jotka ostivat nämä ”penniosakkeet” siinä
Kiinan keskuspankki PBOC höllenti 30 syyskuuta asuntolainojen antoehtoja hieman, vaikka suurin osa Kiinan asuntosektorin sääntelyistä on edelleen voimassa hilliten kysyntää. Helpotuspäätöksen johdosta lokakuun markkinatilanne on ollut myönteinen. Useat asuntoyhtiöt ovat
Vietnamin kulutuselektroniikan vähittäisketjumme Mobile World julkisti tällä viikolla hyvät 9 kk lukemat: Liikevaihto 10 920 mrd dongia (+66 % v/v) ja nettotulos 488 mrd dongia. Myös yhtiön ohjeistus loppuvuodelle oli
PYN Eliten osuuden arvo nousi lokakuun aikana +1,5 %. Päämarkkinat kokivat korjausliikkeen aiemmin kuun aikana, Euroalueen, Japanin ja Kiinan heikommat talousluvut saivat aikaan myyntiaallon. Markkinat ovat palautuneet kuun loppupuolella ja
Olen viettänyt päivän Kaisan kanssa. Kiinalainen asuntojen rakennuttajayhtiömme puksuttaa hyvässä vauhdissa. Tutustuin tänään yhtiön viiteen eri projektiin Etelä-Kiinan alueella. Yhtiö teki viime kuussa erittäin hyvän myynnin ja myös lokakuun ensimmäisen