THAIMAAN TULOKSET

Meillä on hieman rahaa kiinni vielä Thai osakkeissa, vaikka isot voittojen kotiutukset tehtiin jo talvella, vuodenvaihteen molemmin puolin. Elitessä on jäljella 15 % Thai osakkeissa Ticon, Noble ja Lalin ja Populuksessa 6 % Thai osakkeissa Lalin ja Ticon.   Kaikilta näiltä yhtiöiltä tuli odotusten mukaiset Q2 tulokset ja vuosi 2013 näyttää menevän ok tunnelmissa.  Tosin Noblea ja Ticonia myytiin jo talvella paljon pois eli niistä on enää rippeet jäljellä suhteessa aiempiin omistusmääriin. Lalinin osaketta on pidetty suhteessa eniten edelleen myymättä koska se ei liikkunut ylöspäin kovinkaan paljon vuonna 2012 ja tulos on ollut nousussa ja osake on treidannut alle kirja-arvon.  Lalin onkin näistä syistä johtuen jonkin verran noussut viime aikoina kun se arvostus on jäänyt alhaiseksi aiemmin kun pörssi kiiti kovaa ylös.  Myös Noble on viime aikoina ajoittain liikkunut jopa ylöspäin pörssin heikkoina kesäpäivinä, koska Noblen osakkeita on kevään ja alkukesän aikana kerännyt salaperäinen omistaja 25 %.  Noblen perustaja otti juuri yhteyttä, koska joutuu varautumaan valtataisteluun. Toivotaan että taistelu tulee myös jatkossa näkymään kurssissa, myymme mielellämme loput osakkeet sopivan hetken koittaessa.

Liity postituslistalle

Lähetämme kuukausittain näkemyksiämme rahastojen ja markkinoiden kehityksestä. Saat rahastouutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi!

Liity tästä

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ  

Haluatko lisätietoja PYN Elite –rahastosta tai asiakkuudestasi? Onko jokin asia, missä voisimme auttaa tai parantaa toimintaamme? Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä.