REXLOT UPDATE

Rexlotin ylimääräinen yhtiökokous päätti perjantaina selvällä äänten enemmistöllä vahvistaa yrityskaupan. Tytäryhtiön myynnin varmistuminen mahdollistaa Rexlotin VVK:n poismaksun ja ylimääräisen osingon.

Odotamme Rexlotin julkaisevan tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2015 virallisen aikataulun mukaisesti 31. maaliskuuta.

Mielestämme on perusteltua odottaa yhtiön lähiviikkojen aikana saavan pörssiltä vihreän valon short sell -hyökkäyksen vastineen julkaisuun minkä jälkeen osakkeen treidauksen pitäisi jatkua normaalisti Hongkongin pörssissä.

Näkemyksemme mukaan myös Kiinan onlinepelien uudelleenlisensiointi olisi vihdoin tapahtumassa lähikuukausien aikana. Asialla olisi merkittävä vaikutus Rexlotin omistaman onlinepeliyhtiön Okooo.com:n tulosnäkymille ja lähivuosien arvostukselle.

Rexlotin osuus salkussa on 3,8 %. Omistamme 700 milj Rexlotin osaketta. Osakkeen salkkuarvostus laskettiin 0,132 HKD tasolle vuoden 2015 aikana osakkeen kaupankäynnin keskeytyksen vuoksi ja vuonna 2016 osakkeen arvostus on pidetty paikallaan. Rexlotin osake on nyt arvostettu PYN Eliten salkussa arvolla 0,2 P/B. 

Ohessa linkki Hongkongin pörssin sivuille liittyen Rexlotin osakkeen treidauksen statukseen: (ryhmä D: Others)

Liity postituslistalle

Lähetämme kuukausittain näkemyksiämme rahastojen ja markkinoiden kehityksestä. Saat rahastouutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi!

Liity tästä

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ  

Haluatko lisätietoja PYN Elite –rahastosta tai asiakkuudestasi? Onko jokin asia, missä voisimme auttaa tai parantaa toimintaamme? Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä.