REXLOT JA CII

Kesäkuun lopussa Hongkong/Kiina-osakkeiden osuus salkussamme oli 8 %, mutta nykyinen osuus on enää 5 %. Hongkongin markkina on kehittynyt myönteisesti kesäkuusta lähtien. Olemme myyneet kokonaan pois hyvin pienellä salkkuosuudella mukana olleen Modern Beauty -yhtiön ja pienentäneet myös Hopefluentin osakemäärää. Kesän alussa lisäsimme Rexlotin osakemäärää lyhyellä treidillä odottaen Sinodata-yrityskaupan ja VVK-lainen poismaksun tapahtuvan kesä/heinäkuun aikana. Nyttemmin olemme pienentäneet Rexlot-pitoa suunnilleen tuolla samalla lisää ostetulla määrällä, ottaen lisäriskinoton takaisin. Myynneistä saatuja varoja olemme käyttäneet Vietnam-painon lisäämiseen.

Täysin uutena kohteena salkkuun on otettu vahva vietnamilainen infrarakentaja CII-yhtiö, jonka projekteja ovat mm. sillat, erikoistiet ja vesilaitos. CII nostettiin salkussa erikoisblokkidiilein suoraan 4 % salkkuosuuteen. Yhtiön ulkomaalaiskiintiö on ollut täynnä, mutta teimme paikallisista osakkeista ostosoppareita, jotka viime viikon perjantaina vietiin pörssikaupoiksi kun ulkomaalaiskiintiötä nostettiin. Rexlotin osalta odotamme lokakuun lopun yhtiökokouksen hyväksyvän Sinodata-kaupan veronkirjausmuutosehdotukset ja että yrityskauppa ja VVK-lainan poismaksu saadaan päätökseen marraskuun aikana. Uskomme tällä olevan myönteisen vaikutuksen osakkeen arvoon.

Liity postituslistalle

Lähetämme kuukausittain näkemyksiämme rahastojen ja markkinoiden kehityksestä. Saat rahastouutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi!

Liity tästä

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ  

Haluatko lisätietoja PYN Elite –rahastosta tai asiakkuudestasi? Onko jokin asia, missä voisimme auttaa tai parantaa toimintaamme? Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä.