AASIAN MYYNTIAALTO

Sijoittajat saavat melko lyhytaikaisesti syitä myydä ja ostaa osakkeita. Kiinan tilanne on hankala, mutta ei siinä mitään uutta ole, koska johdon pitäisi samaan aikaan buustata kotimarkkinoiden kulutuskysyntää mutta myös rajata rahan valuminen kiinteistömarkkinoille. Kiinan rahoitusmarkkinoista ollaan aika-ajoin hyvin huolissaan, mutta en itse löydä syitä laajaan konkurssiaaltoon, joka veisi talouden ahdinkoon, koska kokonaisvelkaantuminen ei ole huolestuttavalla tasolla suhteessa kotitalouksien säästämisasteeseen ja valtion reservivaroihin ja likviditeetin kasvua on tiukasti ohjailtu jo kolmisen vuotta. Kiinan ja Aasian kasvu jatkuu eikä se olennaisesti poikkea odotuksistamme. Yhtiö-allokaatiot on tehty ottaen huomioon Kiinan väkisin hidastettu kasvuvaihe. 

Vietnam tulee ilman muuta kirjaamaan hitaamman kasvun 2013, mutta nyt on aika sijoittaa, koska Dong pohja saavutettu ja teollinen puoli kasvaa samaan aikaan kun kotimarkkinan elo tulee olemaan vaisuhkoa. Useat osakkeet ovat tässä myyntirytäkässä tulleet yllttävänkin halvoiksi, mutta se ei estä toki niiden halventumista lisää tämän myyntiallon aikana, jos se jatkuu. Halventuneilla osakkeilla on isompi nousupotentiaali kuin aiemmin.

 

Liity postituslistalle

Lähetämme kuukausittain näkemyksiämme rahastojen ja markkinoiden kehityksestä. Saat rahastouutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi!

Liity tästä

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ  

Haluatko lisätietoja PYN Elite –rahastosta tai asiakkuudestasi? Onko jokin asia, missä voisimme auttaa tai parantaa toimintaamme? Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä.