Erikoissijoitusrahasto Eliten rahasto-osuuksia voidaan merkitä ja lunastaa neljästi vuodessa, aina vuosineljänneksen viimeisenä pankkipäivänä. Rahaston minimimerkintä on 10 000 euroa.

Erikoissijoitusrahasto Populuksen
rahasto-osuuksia voidaan merkitä ja lunastaa kerran kuukaudessa, kunkin kalenterikuukauden viimeisenä pankkipäivänä. Rahaston minimimerkintä
on 10 000 euroa.

Rahastomerkinnästä tulee tehdä ilmoitus PYN Rahastoyhtiölle merkintäpäivään mennessä.
Suomen lain mukaan alaikäiset ja holhouksen alaiset tarvitsevat erikoissijoitusrahaston osuuksien merkintään pääsääntöisesti maistraatin luvan.

Ennen merkintää tutustukaa huolellisesti yksinkertaistettuun rahastoesitteeseen, rahastoesitteeseen sekä rahaston sääntöihin. Niistä käyvät ilmi yksityiskohtaiset merkintä- ja lunastusehdot, jotka asiakkaana hyväksytte suorittaessanne merkintämaksun. Merkinnästä lähetetään aina kirjallinen vahvistus osuudenomistajalle. Kirjallisesti sitä pyydettäessä toimitamme teille myös osuustodistuksen. Osuustodistusta saatatte tarvita esimerkiksi lainan tai johdannaiskaupan vakuutena. Osuustodistus on palautettava Rahastoyhtiölle lunastuksen yhteydessä.

 

 


Aloittakaa merkinnän tekeminen klikkaamalla valitsemaanne rahastoa alla.


seuraava merkintäpäivä 30.3.2012


seuraava merkintäpäivä 29.2.2012